top of page

Mikä on sijoituskoira?
 

Sijoituskoira on kasvattajan valitsema koira, jota kasvattaja saa käyttää jalostukseen. Sijoituskoira voi olla myös aikuinen koira tai kasvattajan toiselta kasvattajalta ostama koira.

Sijoituskoira on vastaanottajalle kuin oma koira pois lukien kasvattajalle sijoitussopimuksen ajaksi jäävää jalostus- ja omistusoikeutta.

 

Vastaanottajalla on koiran hallintaoikeus. Sopimusaika on nartun kohdalla maksimissaan viisi vuotta ja se sisältää yhden pentueen kasvattajalle. Uroskoiran kohdalla maksimiaika on kuusi vuotta ja sopimusajan pentuemäärä on kolme.

Koirasta maksetaan vakuusmaksu, joka palautetaan kokonaisuudessaan takaisin vastaanottajalle, mikäli koiraa käytetään jalostukseen. Nartun kohdalla vakuusmaksu palautetaan kokonaan yhden toteutuneen pentueen jälkeen, uroksen kohdalla vakuusmaksusta palautetaan 1/3 jokaisen toteutuneen pentueen jälkeen.

 

Mikäli kasvattaja päättää jostain syystä jättää käyttämättä jalostusoikeutensa, hän voi yksipuolisella ilmoitukella päättää sijoitussopimuksen. Tällöin maksettua vakuusmaksua ei palauteta.

Kasvattajalla ei ole oikeutta purkaa sijoitussopimusta ja saada koiraa takaisin, ellei vastaanottaja oleellisesti riko sijoitussopimuksen ehtoja.

 

Mikäli kasvattajana päätän jättää sijoituskoiran käyttämättä jalostukseen terveydellisistä syistä tai luonteen vuoksi, merkitsen koiran Kennelliiton jalostustietojärjestelmässä 'ei jalostukseen' ennen omistuksen siirtymistä vastaanottajalle.

 

Sijoitussopimus
 

Sijoitussopimus tehdään aina kirjallisella sopimuksella. Vastaanottaja on velvollinen ilmoittamaan nartun juoksun alkamisesta viimeistään juoksun 2. päivänä kasvattajalle. Vastaanottaja ei saa luovuttaa sijoituskoiraa kolmannelle osapuolelle. Koiran sijoittaminen tarkoittaa yhteistyötä koiran kasvattajan kanssa ja iso luottamuksen osoitus tulevalle haltijalle. Kasvattaja pidättää itsellään koiran jalostusoikeuden. Sijoituskoira on kasvattajan luona astutusmatkojen aikana sekä mahdollisen synnytyksen yhteydessä pidemmän aikaa, noin 2 viikkoa ennen synnytystä ja 7-8 viikkoa synnytyksen jälkeen. Kasvattaja ilmoittaa haltijalle koiran oleilun luonaan aina ennalta.

Kuka vastaa kustannuksista?
 

Haltija huolehtii sijoituskoiran normaaleista koiranomistajan kuluista esim. ruokinta, madotukset, rokotukset, vakuutukset, eläinlääkärikulut jne. Haltijan on otettava koiralle vakuutus hoitokulujen ja kuoleman varalta.

Kasvattaja maksaa sopimuksen aikana kaikki itse haluamansa jalostukseen liittyvät kulut kuten pevisan vaatimat viralliset terveystarkastukset, koiran haltija maksaa muut kulut. Kasvattaja huolehtii koiran kuljettamiset astutukseen ja haluamiinsa näyttelyihin ja kokeisiin ellei sopimuksella ole muuta sovittu esim. välimatkan takia. 

 

Sijoituskoiran hoito
 

Vastaanottajan tulee tiedostaa omat velvollisuutensa ja vastuunsa sopimusta solmittaessa. Sijoituskoiraa hoidetaan ja huolletaan kasvattajan antamien ohjeiden mukaan aivan kuin omaksikin ostettua pentua. Sijoituskoiralle annetaan mukaan samat pennunhoito- ja ruokintaohjeet, kuin muillekin pentuesisaruksille. Nämä rodunomaiset hoito-ohjeet kuuluvat jo lakisääteisestikin pennunottajalle sovittaessa koiran kaupasta. Koirasta on huolehdittava niin, että se on hyvässä kunnossa. Se ei saa olla liian laiha tai lihava. Vastaanottajan tulee myös antaa koiralle vähintään peruskoulutus. Koira tulee opettaa käsittelyyn, hampaiden näyttämiseen ja kehässä liikkumiseen kasvattajan ohjeiden mukaan.

bottom of page